Hypokoira avustaa diabeetikkoja työssä, harrastuksissa ja arjessa.

Koulutettu hypokoira pystyy hajuaistinsa avulla erottamaan verensokerin vaihtelut ihon tuoksun ja hengityksen perusteella jopa ennen kuin diabeetikko itse havaitsee niitä. Tehtävänsä myötä hypokoira tuo helpotusta ja turvaa diabeetikon arkeen omahoidon tukena toimien.

Hypokoira koulutetaan ilmaisemaan hypoglykemia eli matala verensokeri, hyperglygemia eli korkea verensokeri sekä ketoaineet käyttäjälleen. Jos diabeetikko on lapsi, koira opetetaan ilmaisemaan verensokerin vaihtelut vanhemmille tai muulle aikuiselle. 

Hypokoira osaa tuoda verensokerimittarin tai syötävää ja juotavaa. Hypokoiran voi tarvittaessa myös kouluttaa hakemaan toinen henkilön avuksi diabeetikolle, kun verensokerin vaihtelu sitä vaatii.

Koira on monelle diabeetikolle lohduttaja, jolle voi kertoa huolensa ja salaisuutensa. Hypokoira edistää myös huomaamatta omistajansa terveyttä vaatimalla säännöllistä ulkoilua. Se jopa kannustaa tutustumaan uusiin ihmisiin ja koiramaisiin harrastuksiin! 

tyttö hypokoiran kanssa
hypokoira

Verensokerivaihteluiden havaitsemisen ja ilmaisun myötä hypokoira tuo helpotusta ja turvaa diabeetikon arkeen.

Se voi mahdollistaa rauhallisemmat yöunet tai tuoda turvaa diabetesta sairastavan koululaisen muutaman tunnin yksinoloon kotona koulun jälkeen.

Miten tunnistaa virallinen hypokoira?

Virallisen Hypokoira ry:n hyväksymän hypokoiran tunnistaa siitä, että sillä on työskennellessään yllään hypokoiraliivi, jossa on virallinen hypokoiramerkki. Koirat on koulutettu käyttäytymään erilaisissa tilanteissa, julkisissa tiloissa ja liikenteessä asianmukaisesti aiheuttamatta häiriötä tai vaaratilanteita. Viralliset hypokoirat saavat kulkea käyttäjänsä kanssa myös elintarviketiloissa, kuten kaupoissa tai ravintoloissa.

Koirien ollessa työssään, niiden annetaan hoitaa tehtävänsä ilman häiriöitä eli koiria ei silloin yleensä saa silittää tai kutsua luokseen ilman omistajan lupaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö koiran kanssa työskentelevän henkilön kanssa voi tarvittaessa jutella.

hypokoirakortti

Hypokoirilla on opaskoirien ja avustajakoirien tapaan oikeus päästä kahviloihin, ravintoloihin ja ruokakauppoihin.

18 § Näkövammaisen henkilön opaskoiran, kuulovammaisen henkilön kuulokoiran, fyysisesti vammaisen henkilön avustajakoiran ja muun vammaista tai pitkäaikaissairasta henkilöä avustavan koiran kuten tuki- ja hypokoiran saa tuoda elintarvikehuoneiston asiakastiloihin. Maa- ja metsätalousministeriön asetus (1367/2011) ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta.

Koulutuksessa oleva hypokoira

Hypokoiraksi koulutettavan koiran on harjoiteltava paljon asioita. On opittava kävelemään nätisti, olemaan pomppimatta ja haukkumatta, eikä kaupassakaan ei voi hamuta ruoan perään silloin kun työskennellään. Kaikkien houkutusten ja häiriöiden lisäksi hypokoiran on osattava keskittyä myös matalan verensokerin ilmaisemiseen. Vaikeita paikkoja, joita on harjoiteltava ahkerasti oikeissa paikoissa ja tilanteissa.

Harjoitusaikana pidetään erilaista harjoitusliiviä, jonka saa vasta kun on suorittanut hyväksytysti käytöskoulun. Siinä lukee selvästi, että koira harjoittelee.

Annathan jo etukäteen anteeksi, jos vastaan tulee harjoitteleva koira joka ei ihan vielä osaa keskittyä oleelliseen, sillä kaikki uudet tilanteet vaativat siltä paljon työtä.